Thursday, June 24, 2010

Mummuksi tulemisen iloista

Olen todella innostunut lisäämään maailman, yhteisöjen ja ihmiskunnan sosiallista kapitaalia. Se näkyy elämässäni monin tavoin. Tulin vasta isoäidiksi ja niinpä olenkin innostunut tulemaan todella hyväksi sellaiseksi.

Parhaillaan etsin ja tutkin elektroonisesti, akateemisten tiedostojen kautta tietoja isovanhemmuudesta. Kyselen kaikilta ystäviltä ja kolleegoilat, jotka tietävät asiata ja koetan sovelluttaa sitä arkielämään. Aioin ehdottomasti olla mummu kaikin tavoin, kokonaisvaltaisesti. Tulen ottamaan huomioon taustani suomalaisena, akateemisen taustani filosoofina ja historioitsijana ja nykyiset yhteyteni voittoatavoittelemattomiin yhtiöihin ja filantropiaan. Otan myös huomioon työni Australian lähiyhteisöjen kehittäjänä ja yhteisöpalvelujen tarjoannan lisääjänä.

Olen jo varoittanut kaikkia osapuolia. Tämän asian suhteen voi todella mennä äärimmäisyyksiin. Olenkin aivan valmis tekemään juuri sen, siis kaikin tavoin ylenpalttisesti ja eksentrisesti vastaanottamaan isovanhemmuuden. Näen sen ainoana mahdollisena tapana kasvattaa terveitä ja tasapainoisia lapsenlapsia australialaisessa monikultturimaassa ja samalla pitää hauskaa.

Aloitin siis Iidan kirjan, kerätäkseni lapsenlapselle tietoja hänen äitinsä kulttuuritaustasta. Liityin GenesUnited, sukupuun keräilijoihin ja olen googlannut kaiken mahdollisen Iida nimisistä kuuluisista henkilöistä. Päätin myös ryhtyä kehittämään monikultturiprojektia isovanhemmuudesta Austraaliassa. Ostin valokuvakehyksen, johon voin joka kuukausi analoogisesti vaihtaa vauvakuvan lapsenlapsen kehityksen mukaan. Minulla on myös pikkuinen albumi käsilaukussa, jota voin näytellä kaikille, jotka vähänkään mainitsevat lapsenlapsi sanan. Viimeisemmän huudon mukaan, sovellan strateegisen suunnittelun mallia isovanhemmuuteen, kuten kirjassa Intentional Grandparenting: Contemporary Guide sanotaan. (Edwards & Sterne, 2008)

Olen kuullut, että kaikki tämä pitää tehdä, että on kunnon mummu. Minä aion tehdä sen. Oma mummuni teki niin, isoäitini teki niin, äitini, joka on nyt isoisoäiti, tekee niin ja minä jatkan samaa rataa, omalla tavallani kuten kaikki ‘Baby boomers’-sukupolven edustajat (Australissa vuoteen 1962 syntyneet) tulevat tekemään. Ja kun lisää lapsenlapsia ilmestyy paikalle, juttu jatkuu.

Lähteet:

Edwards, P., & Sterne, M. J. (2008). Intentional Grandparenting: a contemporary guide. Toronto: Fulcrum Publishing.

No comments:

Post a Comment